sunnuntai 23. joulukuuta 2007

Terve, terve, tässä on Tyyne..

Minä olen mopsityttö Tyyne, viralliselta nimeltäni Pyöreän Pöydän Lady Linette. Minun tarinani alkaa oikeastaan jo keväältä 2006, vaikka olen syntynytkin vasta lokakuussa 2007. Nimittäin tuo äippä tilasi minut jo silloin, 1,5 vuotta ennen syntymääni, Pyöreän Pöydän Minnalta, siis kasvattajaltani. Eli mitä todennäköisimmin olen kyllä aika odotettu mopsilapsi perheessäni. ;-)


Toinen merkittävä etappi oli elokuun puolivälissä 2007, kun Kinkku-äiti ja Veeti-isi menivät naimisiin Aijan takapihalla Oulussa. Välillä sateli vettä, mutta sadehan tietää häissä onnea. Ja onnea matkassa olikin ihan roppakaupalla: meitä sikisi neljä mopsilasta, kaksi typsykkää ja kaksi poitsua. Synnyimme keskiviikkoaamuna 17.10.2007.

Sisarukset saivat nimikseen Noita Röhkimys, Kuningas Arthur ja Sir Lancelot. Alunperin Noita Röhkimyksen piti muuttaa Tuula-äiskän luokse, mutta pikkunoita matkasi enkelten maahan muutaman viikon ikäisenä, joten minä olen ikäänkuin Noidan "perintöprinsessa".

Vartuimme Minnan ja hänen perheensä hellässä huomassa tomeriksi ja reippaiksi mopsin pennuiksi. Kun ikää tuli kahdeksan viikkoa täyteen, meni meistä jokaisen elämä vähän mullin mallin: me lähdimme maailmalle uusiin koteihimme. Aatu-veli (Kuningas Arthur) muutti Jyväskylään Annikan ja Akin luokse, Masa-veli (Sir Lancelot) körötteli puolestaan Susannan luokse Joulupukin maahan. Minua tuli Oulusta kunnon akkarevohka hakemaan; oli Tuula-äippä, Piia-täti ja Inka-täti. Niin pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja mamma kietoi minut Minnan antamaan vilttiin ja ei kun kirsu kohti Oulua ja uusia tuulia.

Kyllä minua ensin vähän jänskätti täällä uudessa kotona. Täällä oli kolme isoa mopsia, Miina, Salli ja Armi. Ihan saman näköisiä kuin Kinkku-äiti ja Eppu, mutta siltikin minua vähän pelotti. Ne kaikki tulivat nuuskuttelemaan minua ja minä pistin donitsisykeröni ihan suoraksi koipien väliin. Mutta sitten, kun ne olivat minut nuuskineet, Miina ja Salli kömpivät sohvan nurkkaan vierekkäin kuorsaamaan ja Armi alkoi leikkimään kanssani! Minulle oli kerrottu, että Miina on minun mummoni eli Kinkku-äidin äiti, ja Salli puolestaan äidin sisko eli tätini. Armi taas ei ole minulle mitään sukua, Armi on kuulemma unkarilainen tanssiva sirkuskoira (vaikka ihan mopsilta se näyttää, kumma kyllä). Armi ei asu täällä meillä, vaan on silloin tällöin hoidossa ja hyvä niin, onpahan minulla leikkikaveri, kun Miina- ja Salli-hapannaamat eivät vielä ole innostuneet kanssani mopsipeleihin. Armi on ehdottomasti minun paras kaverini! Armi on kuulemma tulossa meille juoksuhoitoon, jahka sen juoksut alkaa, ettei Iiro-"velu" ole Armin kanssa silleesti ja ettei tule sitten weimarinmopseja. Ne voisivat olla kyllä aika kauniin värisiä... Mutta niin, odotan aivan hirvittävän kovasti niitä Armin juoksuja, että Armi olisi täällä meillä sitten pidemmän aikaa leikkimässä kanssani.

Minulle on yritetty opettaa monia uusia asioita täällä uudessa kotona. Kumma kyllä, ne on suurin osa sellaisia asioita, joita en saisi tehdä... Kuten että ihmisten varpaita ei saa jyrsiä, vuoteeseen ei saa pissata ja että kissan ruokia ei saa syödä. No, pienen mopsivauvan päähän ei paljon asioita kerrallaan aina mahdu, eivätkä ne kauaa siellä edes säily, niin tämän tästä minä unohdan nuo uudet opit. Osaan kyllä olla myös ovelakin.. Tänä aamuna mamma laittoi keittiössä tiskejä koneeseen ja Jesse-kissa oli syömässä jauhelihaa lautaseltaan. Jesse ei syönyt kaikkea ja siinä siunaamassa, kun mamma käänsi selkänsä, seisoin minä keskellä Jessen ruokalautasta ja lopaisin jauhelihat nassuuni niin nopeasti kuin suinkin vain ehdin, ennen kuin mamma hoksii ja kieltää minulta herkuttelun. Sinällään ei kuulemma haittaisi, vaikka söisinkin jopa kissojen purkkiruokaa (oppisinkohan sitten naukumaan??), mutta mamma kuulemma yrittää opettaa minulle sitä, että kissan lautaselta ei syödä, vaan vain niistä omista enkulikupeista, joita mamma oli ihan minua varten ostanut.

Täällä uudessa kodissa on välillä tungosta kuin Tuiran asemalla. Vähän väliä jotkut tulee ja toiset menee.. Väittävät, että se johtuu minusta. Minusta?? Olenkos minä niin sangen ihmeellinen ja hämmästyttävä mopsilapsi, että kaikki haluavat minut nähdä? Ilmeisesti. :-) On käynyt isompaa ja pienempää, erityisesti on jääneet mieleen Julia ja Moona. He ovat kuulemma sukulaistyttöjä, sanoi mamma. Mutta tosi kiva, kun käytte nyt, kun mammakin on minun kanssani äitiyslomalla koko loppuvuoden!
Virallisemmat uutiset elämästäni löytyvät Aatuutilullaa-kennelin sivuilta, http://www.aatuutilullaa.net/ paitsi vielä minua ei ole siellä omissa koirissa. Mamma on vähän uusaamassa kotisivuja ja laittaa sitten vasta uusille sivuille minut, joten tiedonjanoisimpia fanejani varten perustin tämän blogin. Kirjoitellaan, kun ehditään.. ;)
Leppoisaa Joulun aikaa kaikille faneilleni. o<;-)

toivottaa Tyyne Typsykkä Tyllistylleröinen


4 kommenttia:

Pojat kirjoitti...

Voi Tyyne, voi Tyyne. Meist tuli heti sun fanejas, ku luettiin sun tähän astisesta, ah niin vauhdikkaasta elämästä. Ihan kateeks laitto pistämään, ku me vaan kahesteen veljesten kesken (kaksjalkasii ei killata), yritetään löytää säpinää elämään. Teilläki päin näyttää olevan jotain ihme kieltolakeja? Me ainaski ollaan ihan kyllästytty sellaseen EI sanaan. EI sitä EI tätä. Äsken just pidettiin pikku HAU, HAU -konsertti, ni heti alko kuuluu, Ei Fontero, Ei Antero ja me ku vaan ooteltiin aplodeja, PYH. Minä, Fontero, oonki tekemäs lakialoitetta, et sana EI on poistettava Mopsien käsitevarastosta. Tyyne ooks samaa mieltä.

Mut mukavaa Joulun jälkeistä elämää ja Uutta Vuotta. Pidä pintas siel isompien joukossa, äläkä usko kaikkee mitä ne kaksjalkaset höpöttää. Me katos ollaan huomattu, et ei ne suinkaan aina oo oikees, vaiks ne niin luulee, HIH...

Tassuterveisin Fanisi Herrasmies Fontero ja Riiviö Antero

Kennel Aatuutilullaa kirjoitti...

Hei Fontsu ja Antsu!

Juu, ehdottomasti EI pitäisi poistaa mopsi-ihmisten sanavarastosta. Toisaalta, kun on oikein nopee ja ovela, niin ehtii vaikka jos mitä ennen sitä EItä... Niin kuin esimerkiksi tänä iltana ehtii nappaamaan kissan lautaselta maksan palat ennen kuin mamma ehtii EIneen väliin.. Vähänkö olin ylpeä nopsista tassu- ja pureskeluliikkeistäni!

Hupaisaa ja onnekasta tulevaa vuotta teillekin ja Fonterolle lykkyä pyttyyn pressanvaaleissa!

t. Pikkurosvo Tyyne

Pojat kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Pojat kirjoitti...

Hyvä Tyyne, nopeet syö hitaat vai mitenkä se mahto mennä, WUH...

Mukavii uusii kokemuksii sulle Tyllerö. Me "joudutaan" viikoks maalle, et silleen... Upeeta Uutta Vuotta Sulle ja sun Kotijoukoilles...

Pysytään aalloilla, eiks vaan?