maanantai 10. elokuuta 2009

Tarinan päätös

Rakkaat ystävät, uskolliset Tyynen tarinoitten lukijat

Monet teistä ovat kuulleetkin jo meitä kohdanneesta suuresta surusta, kun menetimme rakkaan Tyynemme äkillisesti onnettomuuden seurauksena. Pikku-Tyyne kokeili voimiaan moottoripyörää vastaan ja mopsityttö oli niistä se heikompi. Tyyne nukkui pois sylissäni matkalla eläinlääkäriin. Jäljelle jäi hirvittävän suuri suru ja ikävä, tyhjyyskin, vaikka ympärillä hyörii edelleenkin neljä koiraa, mutta yksi on joukosta poissa.

Saimme seurata pienen mopsitytön elämänkaaren läpi, oikeastaan jo kahdesta edeltävästä sukupolvesta lähtien; ensin Tyynen Miina-mummon myötä, kun Miinan varttuessa minun haaveeni pennuista alkoivat itää. Sittemmin pentuhaaveiden ollessa pilkkeenä Minnan silmäkulmassa Miinan Guinevere-tytön kasvaessa Minnan hellässä huomassa. Minulla oli onni saada olla osallisena Minnan ja Guineveren pentuprojektissa alusta asti, mm. "kaasona" Kinkun ja Veetin "häissä". ;) Sain hoitaa pieniä mopsintaimia niiden alkutaipaleella, ja yhdessä Minnan kanssa itkimme pientä Noita Röhkimystä, joka ei jaksanutkaan elää. Menetetyn pikku-Noidan sijasta meille sitten muuttikin pikkuinen Lady Linette, Tyyne. Liian pian oli Tyynen aika lähteä pitämään huolta Noita-siskostaan. Haaveeksi jäi neljäs sukupolvi, jonka piti olla Tyynen ja Anteron rakkauden hedelmiä tulevana keväänä.

Tyyne ei kömmi enää illalla viereen peiton alle nukkumaan (Iines opetti Tyynelle tämän nukkumistavan), eikä istu pirtin pöydällä katsomassa ikkunasta, kun tulen kotiin (Iineksen opettamaa sekin). Meillä on hiljaista; Tyyne oli se, joka meillä piti suurimman metakan ulos lähtiessä ja ruokaa odottaessa. Niin suunnattoman paljon on nyt poissa.



Pyöreän Pöydän Lady Linette
"Tyyne"
17.10.2007 - 28.7.2009

Oli iloa täynnä ne päivät,
jotka kanssamme täällä viivyit.
Sun leikkisi kesken jäivät,
pois mopsien taivaaseen siirryit.
Tyyne loistathan meille tähtenä taivaan.


Tyyneä kaivaten
Tuula ja Heikki
Miina, Salli, Emma, ihanistaparas leikkikaveri Iines, Armi-ystävä

sekä lukuisa joukko koira- ja ihmiskavereita, erityisesti Tyynen etärakas Antero

Kiitos kaikille, jotka olette myötäeläneet kanssamme ja lohduttaneet meitä tässä suuressa surussamme.

-Tuula-

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Harmi-Armi ja Emppu-Pemppu

Hepskukkuu hanimussukat ja varsinki ihan ykkösistäparashanimussukka mun oma Antero! *pusipusi*

Elämän epäreiluus on vaan jatkunu täällä... *huoks* Armiki tuli sitte juoksuhoitoon, jotta tuo meiän mamman tessumäärä on niin ku puolitoistakertastunu tässä ihan lyhyen ajan sissään. Mutta eipä sillä näin maalla oo oikiastaan kauhiasti merkitystä että onko meitä viis vai viistoista... ;) Mutta se epäreiluus... siis se on niin väärin, että äiskän joka ikinen työpäivä pääsivät Emppu-Pemppu ja Harmi-Armi äiskän kans töihin!!! Ja meiät omat tessukat äiskä jätti aina papan kans kotia työpäivien ajaksi. Ja mitä töitä ne semmoset ees on, että tällälailla istua läsötettään vaan ja otetaan aurinkoa ulukona, häh:


Joo'o, äiskän töissä se on viime viikolla tuo kuva otettu. Niillä oli siellä yhteislauluilta. Kuvitelkaa, siis meiän mammalla on palakka juossu, kun se laulaa???!! =:o Voi elämän kevä, en ois ikuna kuuna päivänä uskonu, että joku maksaa siitä, että mamma vetelee nuotin vierestä. :D :D :D Kiitos Nastille kuvista! Cпасибо! :)

Ja tässä sitte Emma-Kyllikki:




No päästiinhän me muukki kahtena mamman työpäivänä hoitoon Maija-tätin luokse, lauantaina ja sunnuntaina, ku mammalla oli siinä töittesä välissä näyttelyreissua Sohvin ja Antin kans ja sitte muutaki menoa. Että ei meitä oo ihan unohettu tänne keskelle Ei Mittää. ;) Ja käytiinhän me tuolla sivistyksen parissa Oulussaki viime viikolla. Oltiin iskälässä yötä (terkkuja isille!) ja äiskä käytti Miinaa, Sallia ja Emmaa Raimo-lääkärin juttusilla. Miina ja Salli sai piikit niskaan ja Emma oli turistina muuten vaan Raimoa moikkaamassa. Pääsi sitte sinnekki mamman matkaan, ärh....
Mutta mää hartaasti nyt toivon, että mammalla tuo meiän omien koirien sorsiminen loppuu tähän päivään. Mammalta ku loppu työt eilen. Siinä se puolikas vuotta mennä hurahti. Mamma on ihan höperö.... Se oli tänä aamuna saanu häintuskin silimäsä auki, niin se laitto pomollesa sähköpostia, että sillä on jo ikävä niitä työkavereita. :D Höppänä äiskä! Ohan sille ME! Kettää tarvi tässä ikävöijä... ;)) No oli sillä muutaki asiaa sille ex-pomolle, että ei se ainoastaan sitä ikävääsä sähköpostissa vuojattanu. ;) No nyt me saahaan kai pittää tuo äiskä kotona ihan vaan meitä varten, ainaski vähäsen aikaa. :)) Mutta hyvähän se on ollu, että mammalle on ollu tuo koiranruokarahantienauspaikka, ja hyvin me ollaan papan kans täällä pärjätty mamman työpäivät. Ai niin, pittääki muistuttaa äiskää, että se käy hakkeen papalle autosta sen koiranhoitopalakkalahjan, minkä se papalle eilen osti, mutta ei oo muistanu sitä antaa.. Soon niin horiskoki tuo meiän mamma. :))
Tietysti sattaa roikona vettä, kun mammalla on ekka vappaa päivä. :( Mutta me köllistellään sisällä sajetta pitämässä ja tulipahan päiviteltyä Tyynen tarinatki. :) Me jatketaan satteen pitämistä ja mää yritän välillä potkiskella tuota äippää tekemään näitä sihteerin hommia. ;)
Satteen kostuttamia kesäsuukkosia omalle Candy-Andylle ja kivat jatkot kaikille muillekki kamusille! :)
t. Tyy-ne

tiistai 7. heinäkuuta 2009

D niin ku Dyy-ne, ykkösluokkaa

Heipparallaa kanssasisaret ja -veljet ja LOMAterveisiä! :) Meiän äiskä on lomalla. :)) Mutta me ei olla lähössä mihinkää lomastelemaan, äiskä tekkee nyt tekemättömiä hommia kotona, muun muassa kirjottaa Tyynen tarinoita. ;) Varas se tännään meille yheksi yöksi residenssin tuolta maakunnista, mutta se minikesälomareissu on vasta elokuussa. Sitä ootellessa ajankohtasempia kuulumisia.

Tuli Kennelliitosta lonkka- ja kyynärtulokset. Meitsin lonkat on niin ku D:eet eikä se tarkota semmosta D:tä niin ku ihmisten vaatekokomerkinnöissä, silleesti niin ku meen äiskä on niin ku DDDDD (sais se kyllä vähän laihuttaa!!), määhän oon solakka likka, niih! Mutta ei tuolla lonkkalausunnolla D kannata silläkää kauhiasti brassailla, mutta on se nyt parempi ku E, joka on se huonoin. Ja tässä yhteyvessä täytyypi muistaa se, että moon mopsi... Niin ja sitte ne kyynärät oli 1/1 eli ykkösluokka, eikö niin? Tai no, olishan ne voineet olla paremmakki, mutta hyvä näin. Mamma sannoo, että onpahan nyt ainaski tutkittu. :)) Se on vähän huonompi homma, että meillä on Antero-hanimussukan kaa silimissä vähän niin ku sammaa vikkaa vikkaa vikkaa, mutta täytyypi vähän haastatella tuota anoppia, että onko sitä Antsu-Pantsulla kovinki palijo, kun mulla on ihan mitättömän vähä.

Mutta se tällä errää niistä riijuushommista... ;) Tai no, meillä on kyllä ihan oikiasti riijusteltu jo viikkotolokulla.... Elä Antero-hanimussukka huolestu, moon ollu ihan mopsien oikiasti sulle uskollinen!! *pusupusupusu* Vaan kun mulla oli ekka se juoksu, niin Salli-täti oli välillä aivan jumalattoman rakastunu minnuun ja välillä sitte Iines... *HUOH* Ne ei niin ku meinannu millää uskoa, ku mää koitin selittää, että heeeeiiiiii, moon luppautunu Anterolle enkä mää semmosia syrjäytymishyppyjä tee! Enkä varsinkaa tyttöjen kaa... Mää mikkää lepakko oo, vaikka korvat välillä tuulessa lerpattaaki..

No elähän mittää, kerroinkohan mää jo etellisissä tarinoissa, että sinä päivänä ku me oltiin siellä tutkimuksissahutkimuksissa, niin Inkullaki alako juoksu ja johan meni meno ihan vallattomaksi! ;D Taas oli Salli-täti ensimmäisenä kosioreissuillasa, vaan auta armias, ku Armi näki Iineksen, niin se oli kyllä tyttörakkautta heti ensisilimäyksellä, tai oikiastaan ensinuuhkasulla! =;o Inkun Johanna-mummu meinasi, että Inkun ja Armin risteytyksestä tullee noita.. öh... olikohan ne mopsoneita vai mopstoneita.....? :D Vaan kun Armi ei ollu ennää kuvioissa mukana, niin Inkku sai taas uuven rakastajan... (ihan epistä, sanon ma!) Meille tuli tuo Emma-Kyllikki ja Emmahan rakastu heti aivan hurjana Inkeriin! =:o Hyrrää ne hormoonit Emmallaki, vaikka ikkää on vasta 10 kk. ;)) Hyvin on pikkuneitillä lanneliike hallinnassa. ;))

Tuossa juoksuhommassa oli KAIKISTA epäreiluinta se, että juoksuaikaan Inkeri pääsi mamman kans töihin, mutta mut vietiinki sitte mamman työpäivien ajaksi Maijan luokse hoitoon, pöh! Mää kyllä esitinki siellä sitte kuuluvan ja myös HAISEVAN vastalauseen (keittiön lattialle...) mokomaa toimintaa vastaan... Vaan äiskä väitti, että mua ei voi just sen takia ottaa töihin mukkaan, kun moon niin mahottoman isoääninen... Mitä ihmettä se sillä tarkotti??? En ymmärrä, en... Ja sitte vielä seki epäreiluus, että Emma on ollu meillä vasta vajjaan viikon ja se on päässy mamman kans jo KAHESTI töihin!!! Että maalima voi pientä mopsityttöä näin sorsia.... *HUOH*

Joo, muuten on elämä entisellä mallillaan, ei mittää uutta länsirintamalla. Aika kulluu sajepäivinä tälleesti uunin rinnalla köllötellessä:



Siinon takana Miina-mummu, eessä Salli-täti ja sitte tuo, jolla mennee niskat poikki, oon mää. :) Sitte aurinkopäivinä naatitaan ulukona kesästä ja kärpäsistä, sekä sääskistä ja paarmoista...

Pitemmittä puhheitta, tämä tältä errää ja Antero-etärakkaalle tsiljoona kesästä halipususuukkorutistusta! *pusipusi*

t. Dyy-ne

torstai 18. kesäkuuta 2009

Kesäisiä kuulumisia...

Heippa rakkaat ystävät, muutkin kuin Antero! *pusuja Anterolle, puspus!!*

On tuo mun sihteerikkö ollu NIIIIIIIN kiireinen ja vähäsen ressaantunukki, että ei se oo joutanu kirjotteleen mun saneluja lokiin, mutta nyt näin juhannuksen aatonaaton ja äiskän vapaapäivän kunniaksi sain sen nakitettua selekänojan ja näppiksen välliin. :)

Elämä maalla soljuu entisiä ratojaan, ei siitä palijoa oo kerrottavaakaa muuta ku, että viikko sitte me käytiin mun Guinevere-äiskän luona Vieremällä kylästelemässä. Olipa tosi kiva nähä äiskää ja äiskän porukoita pitkästä aikaa! :)) Saatiin jopa houkuteltua meiän iskäki matkaan, mistä tämä mun sihteerikköäiskä ja Minna-kasvattaja olivat enemmän kun mielissään. :))


Tässä on mun rakas äitini Guinenvere, paremmin kyllä Kinkkuna tunnettu. ;)







Minna halusi ottaa koko meiän poppoosta perhepotretin aitan portailla (me muuten yövyttiin tuossa aitassa, oli mukavaa nukkua melekiistä ulukona ;)) ) ja Johanna heilu sitte äiskän kameran kans. Kiitoksia Johannalle! :)






Meillä oli Iineksen kans vähän tiivis tunnelma tuossa äiskän sylissä....


...josko oli Sallilla ja Miinallaki iskän sylissä. :)





Meillä oli kyllä niin mukavaa siellä Kinkku-äitin luona, kun rimpsuteltiin vapaina pitkin maita ja mantuja ihanaisessa Ylä-Savon suvessa! :)





Me tässä vähän Sallin kans höykkyytettään Miina-mummoa..... *pikkusen nolo* ;)




Ja Inkeri omassa elementissään eli sata lasissa! :D




Tässä on sitte Minnan ja Eskon Iita, ruottinvalakiahirvikoira. Iita on kyllä ihana! :) Sille passais kyllä toiseksi nimeksi se Iineksenki toinen nimi, Ihanainen; Iita Ihanainen. :)



Iitalla ja Iineksellä kävi kyllä pelit yhteen, mutta ohan Iines tottunu ruottinvalakiaan. :) Taisi vain raukkaparka erehtyä pesoonasta, kun näki Iitan ekan kerran reissulla. ;)




"Kun mää paan käjen näin sun silimilles, niin et varmana Iita nää mua!"





Johanna oli hankkinut täksi kesäksi hoidettavakseen viisi vapaata kanaa. :) Jostain kumman syystä me ei päästy kattomaan kanoja, äiskä ja iskä vain...




Sittehän meiän piti vähän haukkua nuita hiehoja niityllä. Esko meinasi, että nämä on niin hyväksi haukuttuja innimöitä, että ei haittaa. ;)




Äiskä ja iskä kävi sitten tutustumiskäynnillä Minnan ja Eskon uuvessa navetassa.


Tällä kellolla varmaan kutsutaan mopseja syömään....



Ja nykynavetoissahan näyttää tältä:
Kuvassa Johanna, Minna ja Minnan takana Noora navetan toimistotilassa.
Ja tässä sitte navettaa:


Minna ja Minnan "isommat" rakkaat. ;)


Esko lypsyllä lypsymontussa.




Soon tuo tietotekniikka tullu sitte sinne lypsymonttuunki.... =:o



Lehmillä on tuommoset lätkät kaulassa, joista tietokone tuntee, että mikä lehmä on kysseessä. Ihmeellistä, mutta totta.... =:o



Tässä on vasikoitten tissit. :D Eli ei enää tissittävien vasikoitten maidon annostelija vai mikä ihme se nyt olikaa...



Ja tässä ne ite vasikat. Vasikoillaki on samanlaiset lätkät kaulassa ku lehmillä, niin tietokone ossaa sitte sen mukkaan antaa niille tarpeeksi maitoa. =:o




Yks pikkuvasu innostu imemään äiskän kättä. :)) Äiskä meinas ottaa tämän vasun matkaan sieltä, kun Eskon Silja-äiti sano Iineksestä, että Iines on semmonen "riisiläinen", niin tämä riisiläinen olis passannu ulukonäön puolesta Iinekselle kaveriksi paremmin ku hyvin! ;D Niin ko kaks marjaa olisivat olleet...



Että semmonen Vieremän reissu meillä oli! :) Tuhannet kiitokset vielä kerran Minnalle, Eskolle, Johannalle, Nooralle, Kinkku-äipälle, Iita-Ihanaiselle ja Topi-paralle, jota me pikkutytöt käytiin vain kiusaamassa häkin ulukopuolella... Anteeksi, Topi... *nolonolonolo*
Nyt me ollaan äiskän, Miinan, Sallin ja Iinuksen kaa käymässä iskälässä Oulussa. Meillä oli oikein asiointipäivä tännään; Astrid kävi TAAS lääkärissä (mutta ei tällä kertaa verottanu olleskaa mamman kukkaroa, kun oli takkuutyö, jippii!!) ja sitte mää, Inkeri ja Salli käytiin elläinlääkärissä. Sallilta tarkastettiin silimät; Sallin silimädiagnoosi oli edelleen, että silimäluomien sissäänpäinkiertyminen, mutta erittäin positiivinen uutinen oli se, että Sallin silimissä ei oo YHTÄÄ pigmenttiä, vaikka Salli-täti täyttää ens syyskuussa jo nelijä vee. :)))) Meikätytön sytän pompotteli oikein hyvin ja terveesti (varsinki Antero-rakkaalleni, pusipusi!), polovissakaa ei ollu moittimista, silimistä löyty aivan aavistus tuota luomen sissäänpäinkiertymää, lonkka- ja kyynärlausunnot ootellaan sitte Kennelliitosta. Inkun silimät oli ok, sytänki pompotteli ok, polovet oli ok, kyynärät ok ja lonkkia elläinlääkäri arvioi B:ksi. Että nyt on tutkittu ja hutkittu ja Antero hei, nyt aletaan muuten ihan vakavissaan miettimään niitä hellusteluasioita jossaki vaiheessa... *punastus* Ja kun meillä on tätä välimatkaa etärakas Anteron kaa, niin Vantaan ihana Anne-täti on luvannu äiskää jeleppiä tässä hommassa. :)))) Että rakkauten täyttymystä ootellessa hauskaa ja turvallista juhannusta toivotellen
Tyy-ne, tutkittu tyttö :)
Jk. Maholliset kirotusvihreet, ylimääräset välit tekstissä tai puuttuvat semmoset ja maholliset toimimattomat kuvalinkit voi laittaa tuon äiskän nokan eessä olevan viinilasin piikkiin, vaikka moon koittanu sille toimittaa, että työpaikkajuopottelu ei oo suotavaa ees näissä sihteerikön hommissa (tosin ei se oikeesti juopottele, ensimmäistään maistelee ;)) ) ja myös sen piikkiin, että meillä on nyt kiire tuonn rillikodalle rillaamaan makkaraa. :))))

sunnuntai 17. toukokuuta 2009

Hei hei, Jesse-kissa

Meiän rakas kissakaveri Jesse lähti eilen kissojen ja koirien taivaaseen edesmenneitten kavereittensa luokse. :( Siellä Jesseä oottelivat Roope-koira, Cisse-veli, kultsut Toni ja Luke, Milla-mopsi ja pikkuinen Urho. Äiskä haluaa kiittää kaikkia, jotka osallistuivat Jessen viimeisen matkan järjestelyihin. Nuku rauhassa, Jesse. Meillä on sinua ikävä.








Muutoin meiän elämä kulukee entistä rattaa; painia, leikkiä, syöntiä, nukkumista... Minulla ja Iineksellä lähinnä sitä painia ja leikkiä, Miina-mummolla nukkumista, niin ku kuvasta näkkyy. Miina vaikuttaa tuossa kyllä pikkusen kypsältä, kun me vissiin vähän häiritään Miinan päikkäreitä...







Meille on tullu kesä! :) Sen tietää siitä, että pääskyset laulaa ja on lämmintä. Me ollaan ulukoiltu aivan hirvittävän palijo, käytännössä ollaan melekeen ulukoruokinnassa. ;) Meillä on päivällä aina ovet sepposen selällään ulos asti auki ja me saahaan riekkua pihalla niin palijo ku halutaan. Ja mehän riekutaan! Ainaski mää ja Iinus. ;) Ja koska me ollaan ulukoiltu niin palijo ja aurinko on paistanu niin komiasti, niin me mossut ollaan saatu aivan tavattoman hienot rusketukset masunahkoihimme! :) Äiskä se aina ihhailee meiän ruskettuneita masuja. Soon ollu vähän katteellinen mun Kinkku-äiskälle, kun Kinkku on aina kesällä vatsastaan niin ruskee, kun viettää aikaansa siellä maaseuvun rauhassa Vieremällä, ja me ollaan tähän asti oltu masuiltamme possunvaaleanpunasia läpi vuojen. Mutta nytpä seki tilanne korjaantu, kiitos tämän maalaiselämän! :)



Äiskä yritti tännään ottaa meistä kuviaki, että saatas jotaki kuvasaastettaki tänne plokkiin, mutta minä ja Salli-täti ei jouvettu olleskaa posseeraamaan, kun maassa oli niiiiin ihunat kesätuoksut, että niitä piti vaan nuuskutella!






Tämä kesä saa välillä vipinää Miina-mummunki tassuloihin.. ;))






Vaan kyllä mun tarvii sanova, että on tuo Miina-mummu melekosen näpsäkän näkönen mopsirouva. Kohtuuvella uskoo, että soon mulle sukua. ;)






Vaan Inkku.... Äiskä kun koittaa siitä ottaa kuvvaa, niin se änkee lähiettäisyyvelle syynäämään, että mitä nää mamma sen kameran kans heilut...





Me jatketaan tätä kesästä naatiskelua ja mää koitan välillä saaha nakitettua tuon äiskän sihteerin hommiin kuulumisia kirjottammaan, vaikka se onki mukamas niin kauhian kiireinen, edelleen... No nyt sillä on vähän enemmän vappaata ku ennen, kun se tekkee pikkusen vähemmän tunteja töissä ku aikasemmin. Että eiköhän se jossaki välissä ehätä sihteeriköimään..



Mun omalle etärakkalleni, elämäni sulostuttajalle, omalle kesämies-Anterolle aivan tsiljoonasti paljon kesäsuukkoja ja halauksia! Voi että kun sää olisit täällä mun kaa nauttimassa tästä lämpimästä ja auringosta ja siinähän me samalla vähän naatiskeltas toisistammeki, hih... ;)) *puspus*



t. Kesätyttö Tyy-ne

sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Elämä on ollu yhtä juhulaa!

Terveppä terve, kamut, ja mukavaa toukokuuta! :) Kohta on kesä, kesä, kesä....!!

Tää huhti-toukokuun vaihe on kyllä aivan mahotonta juhulimista! Ekaksi niin ku sen lisäksi, että vapunaattona on vapunaatto (sen te varmana tiesitteki??) niin sillon on Sirkka-tätin synttärit ja Mirva-tätin nimpparit. No ne jäi meiltä kyllä juhlimati, iskä kävi evustamassa meitä siellä Sirkka-tätin synttärikahveilla. No, sitte on vapunpäivä semmonen lepo- ja elpymispäivä (ja sitä nuo aikuset ihmiset kyllä vapunaaton jäläkeen tarviiki!), niin paitti että äiskä ja iskä kävi sillon elpymässä nuorisoseuran siivoustalakoissa.. ;) Vaan kun on päästy vapunpäivästä yli, niin sitte 2.5. on Armi-kaverin synttärit. :) Armi täytti kaks vee, hurjasti paljon onnea Armille näin vähäsen jäläkikätteen! :)) Niin Armihan on se unkarilainen tanssiva sirkuskoira, viralliselta nimeltään Monky Face Zsazsa.




Ja heti Armin jäläkeen täyttää 3.5. vuosia (paitti nyt tällä kertaa vasta vain yhen!) mun parhaista parhain, ihanista ihanin tyttökoirakamu, maailman sulosin bostonkakku Iinus Ihanainen eli Funky Diva's All That Jazz. Soon semmonen jatsityttö tuo meiän Iines. ;) Onnea Iinekselle tänään olevan 1-vee synttärin johdosta! :))



Onnittelut myös Iineksen Sippe-siskolle ja muillekki sisaruksille, jos seuraatte Tyyne-typsykän tarinoita. ;)
Että semmosta juhulahumua... Muutenki meni vapun aika mukavasti, iskäki oli kaupungista käymässä. :)) Vapun päivänä meillä oli KESÄ!! :)) Vähänkö kivvaa, kun mittarissa oli 20 lämmintä varjossa ja me mossut mossotettiin vain pihalla ja otettiin arskaa! Muutenki me ollaan siirrytty nyt melekeen ulukoruokintaan, kun on nuo säät lämmenneet ja aurinko paistaa, niin ei malteta tulla olleskaa välillä sisälle.. Ja kinosten alta on palijastunu ne ihanat viimesyksyset hirven luut! *namskis lurpsis* Noon olleet siellä vähän niin ko pakasteessa meitä oottamassa. Ja kun me löyvettiin ne luut, niin äiskä muisti, että haa, matolääkeaika! Ja se tilas iskän mukana meille matolääkkeet. Mutta iskä oli ovela, se aatteli, että meitähän ei lääkkeillä kiusata ja se kaikessa hilijasuuvessa kuskasi ne meijän matolääkkeet mukanaan takasi kaupunkiin, hih... :)) No nyt äiskä kyseli kaikilta kavereilta kyytiä matolääkkeille välille Oulu - Pudis, että ei se vissiin ollukkaa niin veenpitävä suunnitelma meiän iskältä...
Tuli muuten heitettyä tuo talaviturkkiki vapunpäivän aamuna... Iskä päästi meiän aamulla ulos ja sitte vähän ajan päästä se huuteli meiät sissään.. Mää tulla tormasin kauhialla vauhilla sisälle ja suoraan äiskän viereen sänkyyn, kun se vielä nukku. No äiskä ei ihan kauhiana tykänny, kun mää olin ihan läpimärkä! =:o Ne koitti tingata, että missä moon käyny uimassa, mutta määpä en palijastanukkaa niille mun ihan ikiommaa uimapaikkaa.. ;)
Elämä hymmyillee muuten ihan kilipaa tuon keväauringon kans, mutta se raastava ikävä, mikä tämän typsykän sytäntä vaivaa, kun se ikioma vappuheila etärakas Antero Armainen on siellä Epsoossa asti... *huoks* Kauhiasti palijo kaipaavia munkin ja siman makusia vapunjäläkeisiä pusutuksia Antero-mussukalle! *pus pus* Meijän tappauksessa ei kyllä pijä paikkaasa se vanaha sanonta, että poissa silimistä, poissa mielestä... Ei tojellakkaa! Antero on kyllä kaipaavissa ajatuksissa päivin ja öin, pikkuinen sytän sykkyrällä Anteroa aina ikävöin.... *huokaus*
Mutta nyt katteleen unia, toivottavasti Anterosta. ;))
Anteron etävappuheila Tyyne-typsykkäinen :)

torstai 23. huhtikuuta 2009

Tö Lellona is päk!! :))

Antero Armas! Sulla ja meiän mammalla on kyllä jotaki ihme teletappisia kykyjä! =:o Äiskä tuossa mietti, että mitä sitä tekis vappaapäivänä, että mainittaski ja sitte se mietti ihan ääneen, että pitäskö se tuo mun Lellona parsia kassaan. Sitte se meni lukemaan sähköpostejaan niin sää kultamururakas olit justaansa kirjottanu mun blogiin, että "ps. mää kuulin, et sun äiskällä on vapaapäivä, ni vihjaappa sille lellonasta ;) " Teillä kyllä synkkaa tuon sun anopin kans hyvin! ;)) *pusujapusuja*

No nyt on Lellona sitte kursittu kassaan. Lellona sai ainaski viiskymmentä tikkiä, ja noon semmosia tikkejä, että niitä ei oteta pois eikä ne sula... Sitte mamma sano, jotta jos tuo Lellonan käsi ei minun ja Inkun käsittelyssä kestä, niin sitte moste amputeera se. =:o No kai Lellona pärjää yhelläki käjellä, jos nuin onnettomasti sattuu käymään...

Vaan eihän se äiskä osannu ommella sitä kättä sammaan asentoon ku toinen on. Soon tuo Lellonan oikia käsi, kuvasta katottuna siis vasen, se korjattu käsi.




Ihan hirviä ikävä on ollu tuota Lellonaa... :( Melekeen yhtä Iso Ikävä ku Anteroa aina... *halipusuja!!* Ja kun mää sain paikkaillun Lellonan lopultaki suuhuni, niin mää hyökkäsin suttina mamman sänkyyn imiä mussuttammaan sitä ja täältä sitte sanelen mammalle, että mitä pittää kirjottaa.. *mussunmussun* Moon niin onnellinen!!! Vaan vielä onnellisempi mää olisin, jos sais vielä Antero-mussukkateletapin tuohon viereen mussutettavaksi ja pusutettavaksi, hih.. :)) Siinä me mussuteltas Lellonaa ja hirveetä Herra Hymyä vuorotellen, ja sitte toisiamma kans, oih.... *huoks*
Ja ei kun mussuttelemissiin!
t. Anteron oma mussu