torstai 20. marraskuuta 2008

Astridin kanssa reissussa

Heipparallaa, pitkästä pitkästä aikaa!

Joo, pappa se totesi, että me ei pärjätä täällä talvea papan pakettiauton varassa, kun ei siinä voi kuskata mopseja. Takakontissa kun ei tarkene ja ohjaamoon ei mahdu kahta häkkiä.. Niinpä pappa alkoi lukemaan tiiviisti automainoksia sanomalehdestä ja mamma surffailemaan autokauppojen sivuilla oikein urakalla. Sitten viime torstaina ne kävi hakemassa Oulusta meille tämmösen Astridin mopsiautoksi. :) Ja otetaan me bostonkakkuki siihen kyytiin, eihän sitä voi jättää rannalle ruikuttammaan. ;))



Lauantai-iltana mamma sitten pakkasi Astridin täyteen tavaraa ja mopseja. Niin ja sen bostonkakun. Tehtiin varsinainen sukulaiskierros ja Oulun kotonakin käytiin. Ensin mentiin Maijan luokse saunaan ja yökylään. Siellä oli äiskän Liisa-isosiskoki ja ne sitte saunoki ihan pitemmän kaavan mukkaan... (Äiskä: TYYNE!! Siitä ei sen enempää...) Aha, sensuuri iski... No se siitä, seuraavana päivänä mentiin sitten Anja-tätin luokse yökylään. No oli seki varsinainen yökylä, kun kello soi maanantaiaamuna 3.30, kamat ja mossut autoon, samaten kuin Anja-täti ja Rane-setä. Anja ja Rane lähti risteilylle ja me mentiin iskän luokse kotiin siksi aikaa. Kiva kiva! :)) No äiskähän ei paljoa ehtiny siellä kotona olla, kun se päivät toimitteli asioita ja illat venyi kylässä, ja useimmiten vielä ilman meitä, ärh!! No bostonkakku pääsi yhelle kylästelyreissulle mukkaan, kun ne kävi äiskän kans kattomassa Iineksen äippää ja Sippe-siskoa (eikä äiskä tietenkää muistanu ottaa kameraa matkaan sinne...) Maanantai-iltana äiskä kävi kattomassa Nemoa (Aatuutilullaa Bränviina). Hyvin oli Nemo kotiutunut uuteen kotiinsa Eijan ja Markun kainaloiseksi. Tässäpä Nemo-poika söpöstelee reilun 10 viikon ikäisenä.


Ja äiskä pussailee Nemoa.

Tiistaina iltapäivällä äiskä meni sitte kattomaan Urhoa (Aatuutilullaa Brämmuuri). Eikä se sinnekään ottanu meitä mukkaan... *murjoti* Urhollakin pyyhkii hyvin uudessa kotona Nooran ja Riston rakastettuna perheenjäsenenä. Ja tässä Urho poseeraa:




Ja äiskä pussailee Urhoa...



No seuraavalle reissulle me sitte päästiin jopa mukkaanki! Äiskä lähti tiistai-iltana kattomaan Yamia (Aatuutilullaa Blankmörijä) ja samalla tietty Miska-enoani ja Mooses-chihua. Yami oliki sitte sen sortin vilpertti, ettei pysyny yhessä kohti kuvien ottoa varten muuten kun sylissä.





Yami onki kova jätkä... "Ja määhän en mummua pussaile, niih!"




"No jos nyt sitte kuitenki vähäsen..."




Hyvin pyyhkii Yamillakin Katin, Tommin, Kristan ja Tiian luona. :) Ja ai että meistä oli mukava nähä Miska-enoaki pitkästä aikaa! :)

Keskiviikkona lähettiin sitte polokaseen pikkuhilijaa kotia kohti. Paluumatkalla käytiin treffaamassa Mämmi-tätiä ja Muttia, ja tekemässä tupatarkastus Piipaan uuteen kotiin. :) Mutta paluumatkaki oli sen verta mutkanen, että oltiin maalla kotona vasta torstaina puolen päivän aikaan.
Että semmosella reissulla se Astrid meitä käytti. :) Parastahan reissussa oli tietysti se, että saatiin köllötellä iskän kainalossa pari vuorokautta. :)) Terkkuja vaan ja pusuja isille, meillä on jo ikävä!
Niin ja Anteroaki on aivan hirviä ikävä, kun ei tässä oo ehtiny nyt yhteyksiäkään pitelemään... Täytyy antaa huomautus tuolle sihteerikköäipälle, että tämmöset tärkiät Antero-asiat pitäs kyllä hoitaa säännöllisesti, vaikka kuinka olis mukamas kiirettä, niih.. Että Anterolle halipusuterkkusia! ;)
Päätän reissuraporttini täältä tähän.
t. Reissu-Tyyne

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tyyne rakas, sähän ollu melkein muailmanympärys matkalla ainaski näin mun näkövinkkelistä katsottuna. Hieno menopeli toi Astrid, ku noin teitä kuskaa. Mahtasko se antaa sulle ja mulle ihan ykstyiskyytii, hih...

Kuule yks kumma juttu. Äiskä näytti Fonterolle Yamin kuvaa, ni Fontero meni ihan oudon näköseks. Puisteli päätään ja huokasi syvää ja alko tuijottaa meen säästöpossuu ja höpisee jotain elatusmaksuista. Onkohan sillä ny kaikki ihan kohallaan?

Mut Oma Mussukkapussukka, isot halirutistukset sinne kauas jonnekkin.

Yours Antero

Anonyymi kirjoitti...

Voi Antero hanimussukkaihunainen! Tottakai Astrid antaa meille yksityiskyytiä! Me voidaan lähtä sitte Astridin kanssa vaikka häämatkalle ja nuo meiän mammat saa sitte askarrella Astridin takaikkunaan semmosen vaaleanpunasen sytämmen, jossa lukkeepi että "Just married!" Hih.. :)

Ja tiiäks mitä?? Äiskä irrotti tänään Astridista takapenkin veks, niin nyt Astridissa on aivan hiiiiirvittävän paljo mopsienkuskaustilaa. Sovitaan sitte tulevaisuudessa sinne koko meiän pikkunen (tai iso, hih..) perhe kimpassa köröttelemään. Sinne mahtuu ainaskii neljä häkkiä. Me matkustetaan sun kaa yhessä, sitte jää vielä kolme häkkiä meiän lapsille. *huokaus*

Sää voit lohutella sitä Fontero-pressaa, että vaikka Yamissa onkin hämmästyttävän paljon yhdennäköisyyttä, niin Fontero voi olla huoletta elatusmaksuista. Soon ihan toinen komia musta mies, kun makselee ruokot Yamista. ;)

Pus pus ja halihali Antero Armas!

Anonyymi kirjoitti...

Tyyne rakas, on se Asteri (vapaa suomennos Astridista) hyvä tyyppi, ku uhrautuu penkkinsäki luovuttamaan. Kyl sitä tilaa pitääki olla, ku kai sä muistat mitä mä oon luvannu (äiskä: oliko se tuhat suudelmaa ja sata pentua, kun sinä Antero oot aika Isottelija). Nooh... aika näyttää mihin meikäläinen pystyy.

Tol Fonterolla on vähän paineita, kun se on menossa naimisiin ja nyt se näkee kaikissa mustissa pennuissa omat jälkeläisensä ja pohtii koko ajan, et mihin se onkaan ryhtymässä. Mut eiks oo aika epistä, ku Fontero on pitkään elvistelly, et se on villi ja vapaa ja ny sit meinaa Sissin kaa mennä kimppaan. Ja viel ennen meidän häitä, HUH, HUH... No sano mun sanoneen, et ero niille kuiteski tulee ja kai toi veli Fontero sen takii jo kauhistelee elatusmaksujen määrää...

Mut rakas Tyyne *pusihalipusi*, mä meen kattoo, jokos saisin kakkuu, ku täytän tänään 19 kk. Mukavaa viikonloppua ja nähdääks taas yhteisiä unia, oma mussukka.

Rakkaudella Antero